Ohjelmaa seurakunnille
Suunnitellaan yhdessä koskettava ohjelma seurakuntasi tapahtumaan tai vaikka pyhäkouluun. RikuPelle kohtaa yllättäviä tilanteita ja selviää niistä Jumalan avulla, vai selviääkö?
Mukana esim. muotoiltavat ilmapallot ja tilannekomiikkaa.
Miksi RikuPelle
Jumala on aina puhunut erilaisilla tavoilla.
Heprealaiskirje 1:1-2
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut.
V.T:n profeetat välittivät Jumalan sanoman ja käyttivät erilaisia visuaalisia tapoja asian esittämiseen, mm. symbolisia tekoja ja performanssia.
Hesekiel 4
Hesekiel 12
Jeremia 18
Myös Jeesus käytti vertauksia ja erilaisia kielikuvia saadakseen viestinsä Jumalan valtakunnasta perille ymmärrettävällä tavalla.
Hän otti esimerkkejä ihmisten arkipäivän elämästä ja kertoi niiden kautta hengellisestä todellisuudesta. Hän käytti lasta esimerkkinä oikeasta suhtautumisesta Jumalan valtakuntaan.
Jeesus puhui valosta ja suolasta kuvatessaan seuraajiensa vaikutusta ympäröivään maailmaan.
Jeesuksen jälkeen tulleet profeetat ja apostolit käyttivät myös symbolisia tekoja ja kuvakieltä.
Ap.t. 21: 11
Profeetta Agabus sitoi itsensä Paavalin vyöllä osoittaen että näin Paavali tultaisiin sitomaan ja vangitsemaan Jerusalemissa.
1 Kor. 3:10-15
Apostoli Paavali kirjoitti kirjeen city ihmisille Korinton kaupunkiin. Hän käytti talonrakennusta esimerkkinä kuvatessaan hengellisen elämän dynamiikkaa.
Raamatun ihmiset käyttivät siis visuaalisia, kuultavia ja koettavia asioita kertoessaan ja opettaessaan Jumalasta.
Riku Pelle kertoo tarinoita. Hän kohtaa erilaisia tilanteita ja asioita. Hän elää tilanteet ja löytää ratkaisun Jumalan avulla. Ratkaisun, joka koskettaa sekä tunteita että järkeä.
Suositukset
Riku Miettinen nauttii luottamustani. Suosittelen häntä.
Jyrki Palmi, Helsingin Saalem seurakunnan pastori.
Srk:n toimisto 09 77 44 18
www.saalem.fi